« Takaisin

Risukeitin Iso Haghus

Risukeitin on minimalistisen retkeilijän valinta.

Risukeitin koostuu kasattavasta metallisesta kehikosta, jonka sisällä poltetaan nimensä mukaisesti risuja. Polttoaineena käy myös kävyt, puunpalaset, tuohi jne. polttoaineet kerätään aina paikan päältä nopeasti. Risukeitin on kevyt ja menee pieneen tilaan. Se toimitetaan kätevässä pienessä polyesteristä valmistetussa pussissa. Tästä syystä sen voi kantaa esimerkiksi reisitaskussa tai repun sivutaskussa. Itse keitin on valmistettu ruostumattomasta teräksestä.
KÄYTTÖOHJE: Kasaa keitin ensin käyttövalmiiksi. Tee tulet keittimen sisälle käyttämällä esimerkiksi risuja tai tuohta. Kun tulet on saatu sytytettyä, aseta kattila, pannu tai paistinpannu keittimen päälle. Mikäli sää on tuulinen käytä ympärillä tuulensuojaa. Lisää risuja keittimen sisälle niin, että liekki palaa suurena. Risukeitin lämmittää veden kiehuvaksi alle kymmenessä minuutissa. (0,75L). Sijoita keitin luonnossa sellaiseen paikkaan, ettei sen alla ole syttyviä materiaaleja. Keittimen kanssa tulee olla varovainen, suositellaan käytön harjoittelua aluksi kotona.


HUOMIO: Paloturvallisuusmielessä pohjastaan kuumentuvat taikka kipinöitä päästävät keittimet, kuten risukeitin rinnastetaan avotulentekoon, eli risukeitintä ei tule käyttää metsäpalovaroituksen aikana!
Risukeitin sopii retkeilijöille ja avotulella kokkailusta tykkääville, sellaisille, jotka eivät tykkää ei uusiutuvista polttoaineista. Risukeitin luo myös tunnelmaa!

Risukeittimen mitat: 18x18x19cm

Varastossa

Tuotteita varastossa: 3 kpl

Hinta:29.90 €

Suosittelemme myös

Nuotiopannu 2,7 Haghus

HaghusNuotiopannu.jpg&width=280&height=500
2,7L kokoinen laadukas reilunkokoinen nuotiopannu. Pannu soveltuu erityisesti nuotiolla kahvin valmistukseen. Pannun kahva on muotoiltu siten, että se voidaan helposti ja turvallisesti asettaa koukkuun roikkumaan ja tasapaino säilyy hyvin. Pannun materiaali on 201 Ruostumatonta terästä ja sen vahvuus..

Varastossa: 2 kpl

Paino: 0.58 kg

Hinta: 29.90 €

Kamiina Haghus Bunker

Kamina_120_koko.jpg&width=280&height=500
Haghus Bunker Stoves tulisijat ovat suunniteltu retkeilijöiden käyttöön. Tulisijan koko on optimoitu siten, että liikuttelu paikasta toiseen olisi helppoa.
Tulisijan piippu menee itse tulisijan eli kaminan sisään. Yksi piipun osa on varustettu vetoluukulla.
Suorakaiteen muotoisessa mallissa saatavana..

Varastossa: 0 kpl

Paino: 12 kg

Hinta: 259.00 €
Näytä kaikki vastaavat tuotteet »